Mitä kuuluu kylälle?

Tiedote 2 SYKSY 2020 >>

Toimintakertomus 2019 >>

6.6.2019 webb-palvelun tuottaja oli tehnyt senverran järeitä muutoksia kotisivuillemme, että päivityshommat  piti unohtaa. Piti viedä koko kone ammattilaisen käsittelyyn, että nyt vihdoinkinpääsin kirjoittamaan ”blogiani”.
Hallintoon liittyviä hommia on tehty, alla linkki toimintakertomukseen 2018. Hallitus kokousti helmikuun lopulla ja tilikokous pidettiin maaliskuussa. Vuosikokous oli vasta 19.5. ja puheenjohtajamme vaihtui.Puhenjohtajaksi valittiin Ritva Jyrkkä.

Niemiskylän toimintakertomus 2017 >>

Kylätiedote 2019 >>

5.2.2019 
Vuoden 2018 toiminnasta kylällä:Lomavuokraustoimintaa jatkettiin. Niemiskylä fi. sivuilla löytyi lomamahdollisuuksien esittely.Tervakylässämme vieraili yksi ryhmä tutustuen näyttelyymme  sisätiloissa. Maaseudun neuvottelukunta kokousti lokakuussa ja joulukuussa laulettiin kauneimmat joululaulut. alkuvuodesta kudontapiiri kokoontui viisi kertaa.Toiminta loppui kokonaan toukokuussa ja kansalaiopiston kangaspuut vietiin pois- Hallituksen kokokset pidettiin kaksi kertaa kertaa ja yleiskokous huhtikuussa. Polttopuita talkoiltiin  kaksi kertaa ja metalliromun keräys järjestettiin.

31.1.2019
Syksy oli erittäin hieno, kuiva ja lämmin.Joulukuussa tuli pysyvä lumi ja nyt tammikuun lopussa lunta on 45 senttiä. Sähkökatkoja ollut pari kertaa nyt tammikuussa. Taas on tykkyä paksusti puissa.
Tammikuussa oli 3 viikon pakkasjakso. Aurinko lämmittää jo!  Valmistellaan toimintakertomusta 2018 vuodelta.Toiminta on pudonnut huomattavasti, mm. kudontapiiri lakkasi keväällä. Romuja kerättiin edelleen kylätalolle pidettiin viimeiset halkotalkoot syyspuolella, kun purettu risuaita pätkittiin polttopuiksi. Nyt joutaisi pilkekone myyntiin, vaan ei ole ollut ostajia. Päätökset myymisestä on tehty.

16.8.2018
melkein puoli vuotta edellsistä merkinnöistä. Sihteeri sairastui ja vaivoin saatiin pidettyä hallituksen tilikokous ja vuosikokous huhtikuulla.  Samat henkilöt jatkavat hallinnossa ja eri tehtävissä, kuin vuonna 2018.Puheenjohtajana jatkaa Tomi Piirainen
Jäsenmaksu edelleen 10 e ja jäseniä 27 edellisvuonna 2017. Kyläkiinteistöstä pidettiin huolta kuin myös ulkotiloistakin. Majoituspuolella meni heikommin. Vain muutama kulkja leirinnässä ja lomatalolla. Toimintavuoden päätapahtuma piti peruuttaa kovan kuivuuden takia, jota kesti koko kesäajan ja kymmenet hellepäivät, joita edelliskesänä oli tasan yksi. kaikki kansalaisopistopiirit ovat lakkautuneet osanottjapulan vuoksi. Ei siis mene oikein hyvin täällä ei keskellä ei mitään.

25.3.2018 Kevätpäivän tasaus.
Huikea kirkkaus puhtaasta lumesta ja auringon paisteesta. Paikasta riippuen 70-80 senttiä lunta. Kevytrakenteisten hallien kattoja on tullut alas. Muuten katoilla olevien lumien paino on ylittänyt 200 kg neliömetrillä.
Halllitus piti tilikokouksensa. Selvittiin vain puolentoista tuhannen euron tappiolla, Kaikki muut luvut olivat myös laskussa. Vakinaisia  ympärivuotisia asukkait on 43-45 henkilöä. Useita vanhempia pariskuntia on muuttanut ainakin talveksi isolle kirkolle. Tulevat sitten kesällä. Tämä kehitys on syrjäseudulla hyvin yleistä ja näyttää siltä, että sille mahda mitään kylätoiminnankaan voimin.Mutta turha surra sellista asiaa vastaan, jolle emme mahda mitään.
Pidetään hallinnon kannalta tarpeelliset kokoukset ja ne toiminnot, joihin meillä on realistiset mahdollisuudet, kuten tervapahtuma, talkoot ja matkailijoiden palvelu jos niitä jokunen eksyisi meidänkin kylälle.
Vuosikous päätettiin pitää sunnuntaina 29.4. klo 16 kylätalolla
.
24.1.2018
Lunta on satanut itsenäisyyspäivän jälkeen niin paljon,että näillä maisemilla sitä on yli puoli metriä. metsää on piiloutuneet lumen keskelle, niin,että puita on kaatuillut sähkö
linjoille. useamman vuorokauden katkoksia on ollut Hirvelän suunnalla ja Kalliojoella, edelleen Lentiirassa ja Suomussalmella. Useita iäkkäämpiä pariskuntia on muuttanut talviajaksi isolle kirkolla. Helsingin seudulla joet tulvii ja lunta ei olleenkaan maassa. Teiden kunnostuksissa ongelmia, kun jatkuvasti melkein päivittäin sataa uutta märkää lunta. Saa nähdä, millaista on kun loska lohkeaa keväällä
Anotut avustukset on saatu ja laskut maksettu.Vuosi 2017 mentiin suhteellisen pienillä tappioilla,
Kudontapiiri jatkuu kylätalolla joka toisen viikon keskiviikkona (parittomat viikot). Vielä hengissä, mutta nyt se loppuu keväällä.

17.12.2017
Syksy oli lauha ja vetinen, varsinkin syyslokakuun vaihteessa. Järvet liki kevättulvassa.Kudontapiiri alkoi kylätalolla 20.syyskuuta ja pidettiin joka toinen viikko. Loppu häämöttää, kuin ei ole osanottajia.Tehty tilastot toiminnasta anottu kaupungilta avustus toimitilakuluihin.
Muuten ollut hiljaisempaa. Tiedote 3-4 jaettu ja postitettu viikolla 48.

8.9.2017
Ollut tässä noiden teknisten laitteiden kanssa vähän ongelmia päivitysten kanssa mm. läppäri meni uusiksi.  Tervanpolttotapahtuma kylätalolla veti runsaasti yleisöä kahden päivän aikana. Saatiin myös satoj alitroja tuoretta hautatervaa. Metalliromuja on myös kertynyt mukavasti kylätalon entiselle urheilulukentälle. Marjasato oli tosi vaihteleva paikoittain.Pihlajanmarjasato oli valtaisa. Lakkoja löytyi kuitenkin löytyi pakastimiin, vaikkakin kaikki  sadot ovat kolmisen viikkoa jäljessä normaalista. Lakkojen osto lopetettin , koska Lapin hillat tukkivat markkinat.Odotellaan tässä pitkää,  lämmintä syksyä ja vähälumista, lauhaa talvea.

14.7.2017
Kevätkesä viileä  ja kuivaa.Muutenkin hiljaista. Odottelemme loppukuusta (28..7.) tervahaudan polttotapahtumaa. Ilmoitamme asiasta Kuhmolaisessa 25.7.Toivottavasti sää on tapahtumalle otollinen; ei siis kovaa tuulta ja sadetta. Haudan polttamista voi käydä katsomassa vielä lauantaipäivän ajan. Tuolloin Kuhmossa vieteään rastiviikkoa.

29.5. 2017
Hitaasti etenee kesän tulo, mutta hyvää kannattaa odottaa !Uutta luntakin satoi  vielä 14-15.5. 25 senttiä. Tänään ei vieläkään hiirenkorvat viherrä.Kesän tulo reilut kaksi viikkoa myöhäss.
Hallitus piti järjestäymiskokouksensa, jossa pääosin entiset toimijat jatkavat tehtävissään. Tarkemmin  Tiedote 1/2017, joka jaossa viikolla 21 laatikkojakeluna ja s-postilla.
Kesätoiminta mennään viime vuoden tapaan matalalla profiililla resurssien niukkuden takia.

9.5.2017
Uuteen kyläyhdistyksen hallitukseen vuosikokous valitsi puheenjohtaksi Tomi Piiraisen ja ,muiksi jäseniksi Helena Huotarin, Liisa Tampion, Tuula Kilpeläisen, Heino Piiraisen, Teijo Tampion ja varajäseniksi Linda Huotarin ja Jouko Klemetin. Vuosikokouksen puheenjohtajana toimi Ritva Jyrkkä. Hallituksen järjestäytymiskokous pidetään 11.5.
Kevään tulo on kaksi viikkoa myöhässä: Hanget ovat 40 senttiä ja viileitä epävakaisia säitä on pidellyt. Taitaa mennä hauen kutu jään alla. Rantaporeitakaan ei vielä sanottavasti ole . Mahtavat hankikelit on olleet samoin järvellä kulkeminen.

24.4.2017
Pitkä päivitysväli johtuu teknisistä ongelmista. Eipä silti ole ollut paljon tiedotettavaakaan. Talvi olit taas lauha, pari muutaman päivän pakkasjaksoa.Lunta tuli pikkuhiljaa melkein påivittäin ja sitä kertyi normaalit  70 senttiä. tällä hetkellä vajaa puoli metriä. Sääntämuutoksen vahvistusta netin kautta on haudutettu Patentti- ja rekisterhallituksessa joulukuusta asti ja nyt ne on hyväksytty. Päästään pitämään vuosikokous ja valitaan kokonaan uusi hallitus (ent.johtokunta). TERVETULOA KOKOUKSEEN, KAHVITARJOILU!

23.1.2017
Lauha talvisydän. Lämpötilat nollasta – 2 astetta. Pakkaspäiviä ollut noin viisi. Kylällä rauhallista. Kudontapiiri käynnistynyt kitisten. Taitaa pitää lopettaa kevätkauden jälkeen. Susia juoksentelee jopa keskustan kaava-alueella. Lunta sataa silleen sopivasti, että ”sudenjälkiä ” nähdään siellä täällä ja ihmiset pelkää, että susi käy kimppuun. Ikäni olen asunut Niemiskylällä, mutta eipä ole tullut vastaan, ei myöskään karhu.
Tilejä pitää hommata ja toimintakertomuksen teko on alullaan.
Postin kulku on myöhästetty; tulee vasta klo 17 jälkeen.ensi alkuun kun ei tiedetty aikataulumuutoksista, moni odotti tuntikaupalla postia tulevaks. Lopulta asia kerrottiin paikallislehdessä.

21.12.2016  Talvipäivän  seisaus
Vasta Tapaninpäivänä on minuutin verran jatkunut, Joululaulut laulettiin k-talolla lämpimän tunnelman vallitessa, yli kymmenen henkilöä oli paikalla ja seurakunnasta olivat pappi Kupiainen ja kanttori Piirainen. Toiveissa on, että vielä ensivuonnakin lauletaan. Suvikeli, peltikatoilta tuli lumet. Höttölunta oli noin 40 senttiä.

2.12.2016
Toiminnan kannalta hiljainen syksy livahti nopeaan, Säitä ja ilmoja riitti joka hommaan. Melko kuiva ja ensi pakkaset tulivat vasta lokakuun lopulla. Marraskuun alkupuolella oilivat sulat maat aina tuonne kuukauden puoliväliin saakka.Ensilumen satoi 19,11, Sitä tuli reilustiheti 20 senttiä.
Työtalkoita pidetti pari kertaa syystöiden merkeissä ja saatiin kevätkesån tuulenkaatopuu korjuuseen.
lomatalolle kertyi majoitusvuorokausia kertyi 34 ja kylätalolla vieraili väkeä melkein entiseen malliin- Tervanäyttely oli avoinna neljänä perjantaina heinäkuuss- Tervahauta paloi  15-17,7.
Tiedote 3-4/ jakelussa viikolla 49-

13.9.2016
Tervahauta saatiin poltettua 16.-17.suunnitellusti. Tutustujia kävi paikan päällä 60 – 80 henkilöä.
Tässä on loppukesä vierähtänyt lomailun merkeissä. Tervanäyttelyå pidettiin avoinna perjantaisin klo 13-16, mutta kävöjitä erittäin vähän. Tulevana vuonna ei opsteta kuin ryhmiä etukäteisvrausten perusteella.
Laatikkojakelutiedote 3/016 jätetään väliin ja hoidetaan tiedottaminen tekstiviesteillä, jos tiedotettavaa on.
Kansalaisopiston kudontapiiri aloittaa ke 22.9 klo 9.30 jatkuen keskiviikkoisin 17.12. saakka. Kangaspuita runsaasti, kaikki tervetuloa harrastamaan.Ohjaajana Meeri Komulainen.
syystyötalkoot ja yleiskokous syyskuun lopulla, ilmoitus tekstiviestillä jäsenille.

4.7.2016
Kuhmon superkuukausi alkoi vaihtelevassa ukkosäässä. Lauantaina olisi ollut mainio sää viettää kyläjuhlaa, mutta tervahaudan polttaminen ei ehkä olisi onnistunut ukkospuuskien takia.
Tämänhetkinen suunnitelma polttamiseta on 16. -17.7. Tähänkin saattaa tulla esteeksi säätilanne. Sytys on lauantaina 16.7. klo 17.Nyt nautitaan kesästä ja kerätään energiaa ja marjoja talvenvaraksi!

4.6.2016
Olipa harvinaisen lämmin, kuiva ja aurinkoinen toukokuu. Nyt jo kukkivat kaikki metsämarjat ja pihlajakin kukkii.
Kokoustettiin kylätalolla 1.6. ja päätettiin, että ohjelmallista kyläjuhlaa ei järjestetä 2.7., niinkuin aiemmin oli suunnitelmissa. Sen sijaan pidetään tervanpolttopäiviä 16.-17.7. Sytytetään lauantaina klo 17. Lisäsnä kahvimyyntiä ja grillimakkaroiden myyntiä.
Laatikkojakelutiedote 2/2016 jaetaan viikolla 23 laatikoihin ja s-postilla. Romumetallin keräys jatkuu kylätalon urheikentällä. KERÄYSPAIKALLE EI SAA TUODA KYLMÄKALUSTEITA EIKÄ VIIHDE-ELEKTRONIIKKAA. Keräyspäällikkö Tomi Piirainan puh040 724 5879.

Päivitys 5.5.2016
Vappuna lähtivät jäät, harvinaisen aikaisin. Laatikkojakelutiedote 1.2016  jaettu 31.4 ja postitus 2.5. kakkospostina. Sähköpostia lähti 2.5. Romunkeräystä tehdään nyt alkusesällä: Maatalousromu, autot ym. Kylätalon kentälle merkittyyn paikkaan. Pikkuromuille laitetaan peltitynnyreitä, akkuja ei oteta.
Huom! Viihde-elektroniikkaa ja kylmäkalusteita ei saa tuoda keräyspaikalle!

Päivitys 19.4.2016
Alkaa olla järvissä rantaporetta ja lunta on noin 10 senttiä. kylätalolla 17.4..Kuhmolaisessa oli ilmoitus asiasta. Uudet  säännöt hyväksyttiin rekisteröitäviksi. Johtokunnan nimi vaihtuu hallitukseksi ja hallintohenkilöt vähenevät 13:sta  kahdeksaan. Siinä olen Vuosikokous pidettiin olenaisimmat muutokset vanhoihin sääntöihin, jotka olleet voimassa 20 vuotta.
Johtokunnassa ei tullut henkilövaihdoksia.
Nyt suunnitellaan kesätoimintaa ja kokouksessa hyväksyttiin tapahtumasuunnitelma ja kyläjuhla pidetään lauantaina 2.7. Laatikkojakelutiedotteiden jakelu jatkuu entiseen malliin neljä kertaa vuodessa.
Jäsenmaksu on ollut 15.vuotta 10 e/ henkilö jatkuen edelleen. Jäsenmaksun voi maksaa tilille FI45 5177 0040 0344 78 Niemisen Kyläyhdistys ry.

Päivitys 14.3.2016
Neljännesvuosi mennyt talvihorroksessa. Pidettiin  tuossa yleiskokous Kylätalolla 6.3. ja käsiteltiin yhdistyksen sääntömuutosehdotusta. Vuosikokouksessa käsitellään toinen kerta ja rekisteröidäänn muutokset. Sääntömuutos rekiteröidään Patentti ja Rekisterihallituksessa.
Suunnitellaan talvitapahtumapäivää 3.4 sunnuntaina. Ohjelmaehdotuksia vaikkapa Tomi Piiraiselle.Varmaan pilkkikilpailua ainakin on luvassa.

Päivitys 28.12.2015
Joulu takana, uusivuosi edessä.Joululauluissa oli alle kymmenen kyläläistä ja Retikka -retkellä 14 henkilöä.
Kylän toiminnassa hiljaiseloa pitkälle kevääseen. Kyläyhdistyksen sääntöjen nykyaikaistamistaa valmistellaan Patentti-ja rekisterihallituksen (prh.fi) mallisääntöjen mukaisiksi. Hyväksymiskokokoukset pidetään kevättalvella.

Päivitys 2.12.2015
Niin vain kävi,että lumi suli sittenkin.Sunnuntaina 29.11. oli kaikki lumi pois ja oli satanut vettä pari vuorokautta.Järvieb jäät pysyivät, isommissa järvissä olivat selkävedet sulana. Nyt ollaan jo melko lähellä joulua. Tehdään pikkujouluretki Retikkateatteriin Suomussalmelle sunnuntaina 20.12.
Tiedote 4/2015  on jakelussa viikolla 49.

Päivitys 23.11.2015
Pysyvä lumi tuli viime viikolla ja nyt sitä on hiihtämiseen tarvittava määrä. Lpt maltillinen nolla-asteeen molemmin puolin. Lumi pysyy.
Tietotekniikkakurssi piti perua oanottajien vähyyden takia.
Suunnitelmissa joululaulutilaisuus joulukuussa sekä teatteriretki Suomussalmelle pikkujoulun merkeissä. Käytetään melallikeräystuottoa käytettävksi tarkoitukseen.
Tiedote 4/2015 jakoon viikolla 49. Nähdään.

Päivitys 4.11.2015
Ennätyslämpimiä päiviä ja muutenkin hyviä ilmoja jo pari viikkoa. Tarkenee kerätä vaikka karpaloita, kuka pääsee suolle. Lomatalolla ollut mukavasti vuokraajia ja laitetaan se nyt ”talviteloilleen”. Viimeviikolla pidettiin SÄHKÖYHTIÖ LOISTEEN kanssa asiakasiltaa. Keskusteltiin mm. hinnoista ja niiden muodostumisesta.

Päivitys 11.9.2015
Tiedotetta pukkaa, postitse ja laatikoihin jaettuna. Tiedote 3/2015
Olemme nauttineet tästä mukavasta koppukesän ”hellejaksosta”, vaikkei yhtään hellepäivää olekaan kirjattu tälle kesälle. Marjasato kaikkien marjojen osalta huono/vaihteleva. Varsinkin mustikan laatu oli pettymys Johtokunnan kokous pidetty elokuussa.

Päivitys 9.8.2015         Syksy tulee – keltaiset lehdet putoavat puista jo nyt
Heinäkuussa päivystettiin tervanäyttelyä kylätalolla. Kävijöitä oli vähän emmekä jatka enää ensi kesänä. Opastuksen sisätiloissa voi tilata Tuulalta puh. 044 330 5529.
Kostea ja sateinen sää päättyi perjantaina 7.8. ja alkoi tuuleksimaan ja ilman suhteellinen kosteus laskee iltapäivällä jopa alle 60 %, mikä on harvinaista herkkua tälle ”kesälle”.

Päivitys 5,7.2015
Edelleen kylmää ja märkää. Perjantaina oli viikon ainoa päivä,ettei satanut ja ”helle oli” plus 23 astetta. Varauduimme perjantaina pitämään juhlamme sisätiloissa, jos sataa vettä ja satoihan se yön ja päivän aina lauantai-iltaan saakka. Päätös oli helppo: ahtaudumme tervasaliin katsomaan ohjelmaa, karsitaan osa ohjelmista pois ja katsotaan, minkäverran yleisöä tulee, jos nyt tulee ketään tällä kurjalla ilmalla- Kaikki sopivat sisälle noin 97 ihmistä- Kahvitarjoilut olivat keittiössä, kakkuarvat myytiin eteisessä, makkarat grillattiin ulkona telttakatoksessa. Eero Schroderus esitti juttuja kainuulaisita ihmisistä ja Merja Kyllönen esitti tervarunoa ja kertoi meppikokemuksiaan. Liettulaiseen tanssi-ja lauluryhmään kuului 16 henkilöä ja tanssitilaa oli alle 10 neliötä. Tunnelma oli tiivis ja kostea, kuin tropiikissa. Loppu hyvin, kaikki olivat tyytyväisiä, vaikka yleisömäärä oli alle puolet ”normaalista” ulkoilmajuhlasta.

Päivitys 24.6.2015
Kylmää ja märkää. Rikkaruohot kasvaa ja pellot pehmeinä. Juhannussää oli yllättävän vähäluminen, 21.päivä oli hikinen ja ennätyslämmin tälle kesälle +22 astetta. Ohjelmavalmistelut juhlia varten käynnissä, myös terhaudan polttoa valmisteltu.  tiedote 2 / 2015 jaettu tavalliseen tapaan. Voit katsoa sitä osiosta kylätoimintaa. Juhlista ilmoitellaan ensi viikon paikallislehdessä.

Päivitys 4.6.
Onpa viileä ja sateinen kesän alku. ja tuulista. Mustikka alkanu kukkimaan ja voisi tuula hyväkin sato, jos noita pölyttäjiä löytysi töihin. Eilen oli laituritalkoot, isompi kylärannan laituri saatiin asennettua mutta saunalaituriin pitää ostaa yksi kelluke ja sitten saadaan kunnolla se paikoilleen. Pientä ulkosiistintää ja vesojen poistoa pihapiiristä. Paikalla oli yli 10 henkilöä ja lomavieraamme jutustelemassa. Johtokunnan kokous pidetään keskiviikkona 10.6. klo 17.30.

Päivitys 18.5.2015
Viime lauantaina saatiin pihassa olevat rangat pätkittyä ja kuivumaan heittokasassa alkukesän ajaksi. Kuultiin myös käen kukuntaa eka kerran tälle keväälle.
Kova tulva, ei saatu laitureita laitettua. Lomatalo ja rantasauna siivottiin vuokraus- ja käyttökuntoon. Seuraavat talkoot viikolla 23, jos saataisiin ne laiturit asennettua.Kylmiä ja sateisia ilmoja pitelee, ei ole vielä lehti edes hiirenkorvalla.

Päivitys 8.5.2015
Kevät ollut pitkä, lauha ja useampi myrsky. Johtokunta piti järjestäytymiskokouksensa kylätalolla 19.4. Entisillä henkilömiehityksellä jatketaan. suunniteltiin kesän toimintaa ja talkootöitä. Hakusessa olisi kylätyöntekijä 1-2 kuukauden pestillä, mutta ei tunnu löytyvän halukkaita,jo varmaan pitkien matkojenkin takia.

Päivitys 28.3.2015
Vuosikokous pidetty kylätalolla 22.3. Esillä sääntöjen määräämät asiat sekä keskustelu sääntöjen muuttamisesta hallinnon keventämiseksi.Nykyisillä säännöillä tarvitaan 13 nimeä johtokunnan jäseniksi ja varajäseniksi. Joukkoa olisi tarkoitus supistaa 5-7 henkilöön. Entiset säännöt ovat jo aikansa eläneet. Kommentoi!

Päivitys 13.3.2015
Lauha ja runsasluminen  tammi- ja helmikuu. Odoteltu tilintarkastusvuoroa.4.3.. pidetty johtokunnan tilikokous ja tilit tarkastettaviksi. Vuosikokous kylätalolla su 22.3.2015 klo 17.30.

Päivitys 7.1.2015
Pari lyhyttää pakkasjaksoa tähän mennessä, muuten nollakeliä nelisen viikkoa. Tänään käynnistyi kudontapiiri kylätalolla. Tilattiin termostaattilämmityspatteri kolmanteen huoneeseen, kun ollaan kärvistelty vilun kanssa 15 vuotta toimintatiloissa kylätalolla.
Edellisen vuoden laskemiset työn alla: toimintaluvut vähän hiipuneet. Vakituisten asujien lukumäärä pysynyt samalla tasolla kolmen vuoden ajan.

Päivitys 12.12.2014

Kohta helpottaa pimeys, kun joulunvalot on niin lähellä. Onneksi maa on meillä valkoinen, niin ettei yöllä ole niin pimeää.
Tiedote 4/2014 on jaettu ja postitettu jo edellisviikolla.
Nyt vain joululaulut 21.12. klo 15 kylätalolla ja sitten joululoma.
Toimitila-avustus kunnalta tuli vielä täysimääräisenä kunnalta,vaikka määrärahaa säästösyistä oli leikattu.

Päivitys 14.11.2014
Jo vain päivät lyhenee ja pimenee. Talvi on yrittänyt kaksi kertaa ja kolmannella varmaan onnistuu. Kylätalolla on kudottu ahkerasti kansalaiopiston piireissä, pidetty kolme kertaa muita tilaisuuksia ja lomatalo laitettu talviteloilleen. Vuoden neljättä tiedotetta pukkaa, kunhan saadaan tietää, milloin voidaan järjestää Kauneimmat joululaulajaiset  Kuhmon ev. lut. seurakunnan kanssa yhteistyössä. Myös kylän toimintatilastojen ja tilityksien teko on käynnistynyt. Nyt ei ole hankeintoa kellään, onhan tässä 17 vuoden hankeputki tehtykin.

Päivitys 14.10.2014
Saatiin pilkkeet yli 10 kuutiota hyvän sään aikana siirrettyä liiteriin. Hyviä koivuklapeja. Riittää varmaan seuraavat 4-5 vuotta. Kolme talkookutsuahan siinä tarvittiin, mutta kannatti. Rantasaunallakin palaa puita, jos on lomalaisia ja viime kesänä oli  yli kymmenen viikkoa asiakkaita  lomamajoituksessa.
K-opistopiiri pyörii normaaliin tapaan ja keskiviikkona 15.10. klo 13 on yleinen tilaisuus vanhuspalveluista ja niiden järjestämisestä perukassa.
Viikolla 43 järjestetään turvallisuusilta yhteistyössä hätäkeskuslaitoksrn kanssa kylätalolla klo 17.

Tiedote 3/2014

Päivitys 27.8.2014
Ollaan palaamassa taas arkeen ja syksyyn. Kankaankudontapiiri käynnistyy kylätalolla keskiviikkona 17.9. klo 9.30 kylätalolla. Käytössä on kuudet puut. Ilmottautumiset kansalaisopistolle kuhmon.kansalaisopisto@kao.fi.
Syyskaudelle ollaan järjestämässä 3 – 4 tilaisuutta koskien asumisturvallisuutta (ke15.10. klo 13), liikuntaopastusta ja joululaulut. Lähemmin laatikkojakelutiedotteissa.
Tervan poltto onnistui ja nyt sitä on myynnissä 10 e/litra kylätalolla ja Heino Piiraisella puh.040 843 2305.

Päivitys 24.7.2014

Tervahautaa poltetaan pe 25. ja la 26.7. osoitteessa Niemiskyläntie 1096 TERVAKYLÄSSÄ. saa tulla katsomaan, vapaa pääsy. Säävaraus (Palovarotustila)

Päivitys 25.6.2014
Kyläjuhlat lau 28.6. klo 17 kylätalolla, Niemiskyläntie 1096, Tervetuloa, vapaa pääsy

Tiedote 2/2014

Järjestäytymiskokous  pidetty kylätalolla 4.5.2014
Johtokunnan varsinaiset ja varajäsenet:
Helena Huotari, varalla Linda Huotari.
Tuula Kilpeläinen, varalla Pirkko Pulkkinen
Voitto Huotari, varalla Emma Huotari
Liisa Tampio, varalla Liisa Pääkkönen
Heino Piirainen, varalla Kauko Huotari
Teijo Tampio, varalla Tuomo Pulkkinen
Tehtäväjako johtokunnan kesken
Puheenjohtaja Tomi Piirainen,varapuheenjohtaja Kauko Huotari, sihteerinä ja rahastonhoitajana jatkaa Tuula Kilpeläinen (s.230445), kirjanpitäjänä jatkaa Paula Tampio, kylätalo -ja kioskivastaavana Linda Huotari, puutyöverstaalla Voitto Huotari, klapikoneen yhdyshenkilönä Pekka Määttä.

Uusi varaava tulisija tehty.


Erittäin innostuneita talkoolaisia

TAAS TALKOISIIN! Lauantaina 21.5. klo 8.00 kylätalolla aloitetaan lattialankkujen laitto paikoilleen. Naisväelle töitä pihalla.. Tarjoilu. Tervetuloa!

6.5.2011
Juhlavalmisteluja: Ajankohta on siis su 3.7. 2011 klo 14 Kylätalolla, Niemiskyläntie 1096. Ohjelman esittäjiä varattu mm. Sommelo-musiikkia  puheohjelmaa, monologia esittää Eero Scroderus Suomussalmen Retikka-teatterista, Rajakoiraesittäytyminen, perinnetyönäytöksenä näreenvääntö ym. vahvistuksia esiintymispyyntöihin odotellaan.
Tarjolla lisäksi  pitäjän parhaat munkit kahvin kanssa puffetista, muuriletut paistetaan paikan päällä samoin kuumat makkarat.
Isoa tervahautaa ei todennäköisesti polteta, mutta pieni saattaisi olla näytösluontoisesti mahdollista.
Tervahaudan polttoon voi tutustua Lentiirassa 9.7. kyläpäivien yhteydessä.Katso nettisivutlentiira.